Niinistö ja Kokoomus ovat pettäneet porvarit
Kymmenkunta vuotta sitten, en olisi voinut edes kuvitella äänestäväni missään vaaleissa muuta kuin kokoomuksen ehdokasta. Kun Katainen nousi kokoomuksen puheenjohtajaksi, on valitettavan moni asia mennyt mielestäni pieleen entisessä suosikki-puolueessani.
Sauli Niinistön aikana kokoomus vielä ajoi porvarillisia arvoja, joita myös itse kannatan. Kataisen aikana kokoomuksesta on tullut ylipalkattujen virkamiesten ja wannabe-porvareiden puolue, joka saa minut voimaan pahoin. Täällä puheenvuorossa meillä on kaksi hyvää esimerkkiä heistä: Seppo-Juha Pietikäinen ja Ossi Mäntylahti.
Sauli Niinistö ei ole tehnyt viimeisten vuosien aikana elettäkään, estääkseen kokoomuksen muuttumisen sosialistipuolueeksi. Tämän johdosta katson hänen pettäneen kannattajansa, samoin kuin kokoomus on tehnyt. Tästä syystä en voi äänestää Sauli Niinistöä presidentiksi.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Samaa mieltä, jälleen kerran.
Mäntylahden sekoiluja en ole enää pariin viime kuukauteen viitsinyt edes lukea, kaveri painii samassa sarjassa Tapio Oksasen kanssa (tosin vieläpä Oksastakin heikommalla menestyksellä, mikä on jo melkoinen saavutus sinänsä).
Ja Pietikäinen...noh, niin. Uskoisin, että näkemyksemme Pietikäisestä ja hänen uskottavuudestaan ovat jokseenkin samat ;).
Pietikäinen - henkilö joka ei pysty pitämään ajatuksiaan kasassa edes seitsemää (7) minuuttia:
http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93059-vapaaehtoisesti-panttiv...
Niinistö on mies kahden tulen välissä. Frankfurtin koulima järki-ihminen, josta on pitkään tehty konservatiivisen Euro-Suomen pönkkämiestä. Mutta ristiriidat ovat kasvaneet todella suuriksi, eikä jaarittelemalla välttämättä enää pärjää.
Elämme mielenkiintoisia aikoja...
Niin ja puolueen puoluesihteeri sanoi, ei nyt konservatiivipolitiikkaa, ja en ole konservatiivi. Ei tuollaista viitsi äänestää.
Tässähän tämä kokoomusporvarien ideologia tiivistettynä:
Ehdokasasettelu on päättynyt jo aikoja sitten. En ole ehdokkaana vaaleissa, vaikka minut on tuolla nostettu tikun nokkaan. Tämä vaan sinne
Luoma-aholle, Aholalle ym. tiedoksi. :I En viitsi kommentoida vastavuoroisesti teidän johdonmukaisuutta ja uskottavuutta.
P.s. Minun kokoomuslaisuus ei ole konjuktuureista kiinni ja sitä kestänyt jo yli 40 vuotta ja jatkuu varmasti jatkossakin.
P.s. Hyvää loppiaisen jatkoa kaikille lukijoille ja toivottavasti päästään tuo mäkiviikon 4. osakilpailu hyppäämään.
Parempi kääntääkin keskustelu mäkiviikolle, kun itselles tuli lunta tupaan ja jäitä portuaan.
Joudun tuottamaan sinun mutu-johtopäätöksillesi pettymyksen.
Kokoomus hallituksessa oloaikanaan tai kokoomuslainen ministeri ei ole ajanut tai nimittänyt minua mihinkään tehtävään. Työurani alkuaikoina olin nk. virkakiellossa, mutta punamulta/kansanrintahallitukset eivät julkiporvaria nimittäneet mihinkään tehtävään, vaikka olin ykkössijalla ehdotuksissa.
Kokoomuslaisuus on ollut minulle koulupojasta alkaen aatteellinen kysymys, eikä se ole ollut kodin perintöä.
Arvostelukykysi petti täysin, kun aloit ilakoida toisen kirjoittajan kanssa , kun asiaan perehtyminen teillä molemmilla oli diletantti -tasolla.
Hyvää jatkoa !
Kerrohan nyt minullekin, missä ovat kokoomusporvarit? Minä olen vain havainnut puolueeseen kuuluvan pienyrittäjiä ja muita valkokaulustyöläisiä, joita on yleensä kutsutta wanna-be-porvareiksi. Liekö kyseessä työväenpuolue ilman sosialismia ja populismia?
Tietysti puolueen johdossa ja taustalla on pari oikeaakin porvaria. Pienyrittäjiä ja porvareina itseään pitäviä valkokaulustyöläisiä en pidä porvareina, lähinnä surkuhupaisina nousukkaina.
Aivan turhaan täällä kokoomusta mollataan. Sehän on suorastaan nerokas liikeidea. Luodaan imago, että kokoomusta äänestävät ovat menestyviä onnistujia. Sitten iso joukko ihmisiä äänestää sitä sen imagon vuoksi. Ei siis siksi, että se ajaisi heille jotenkin järkevää politiikkaa vaan siksi, että kokoomuksen äänestämien on heille identiteettikysymys. Jos vaihdat puoluetta, ikään kuin putoat säädystäsi.
Eihän kokoomuksen äänestämisellä ole mitään tekemistä sen äänestäjien etujen ajamisen kanssa. Ohjeet politiikantekoon tulee kokoomukselle Etelärannasta. Kokoomusta kannatetaan vähän samanlaisella hengellä kuin joku kannttaa HIFK:ta, Jokereita tai jotakin muuta seuraa.
Eihän tuo mikään harvinaisuus ole. Kuinka Suomen presidentiksi äänestettiin Tarja Halonen, Seta-taustainen sosialisti, jonka toiminta esim. entisen Itä-Saksan asioissa on porvarillisen ajattelun kannalta vähintäänkin kummallista? Hänet äänestettiin, koska moni kokoomusta ja kepua normaalisti äänestävä nainen oli sitä mieltä, että pitää saada naispresidentti oli se ihan millainen tahansa. Se oli silloin se kannatettu joukkue. Ei sillä mitään tekemistä politiikan kanssa ole.
Pusalla on tässäkin asiassa (jälleen kerran) hyvä pointti.
Omasta äänestyshistoriastani sen verran, että olen äänestänyt elämässäni kaiken kaikkiaan neljä (4) kertaa. Nämä neljä kertaa jakautuvat seuraavasti:
3 x kokoomuslaista ehdokasta (EK-vaalit 2007 + presidentinvaalit 2006 kummallakin kierroksella)
1 x perussuomalaista ehdokasta (EK-vaalit 2011).
Kunnallisvaaleissa en ole ikinä äänestänyt, en edes silloin syksyllä 2000, kun ensimmäisen kerran olin äänioikeutettu; myös EK-vaalit 2003 menivät nukkuvien puolueessa.
Kuten näistä tiedoista saattaa arvata, en äänioikeuteni ensimmäiseen kymmeneen vuoteen ollut juurikaan kiinnostunut politiikasta (rehellisesti sanottuna suhtautuminen oli luokkaa evvk, ei vois vähempää kiinnostaa). Kiinnostukseni heräsi vasta keväällä/kesällä 2010. Kipinänä tälle kiinnostukselle toimi sekä perussuomalaisten että Jussi Halla-ahon yletön ja suoranaisiin järjettömyyksiin menevä mollaaminen julkisuudessa ja mediassa; heitetty loka ja väitteet erityisesti Halla-ahon mielipiteistä ja sanomisista tuntuivat niin älyttömiltä, että terve järki ja luontainen epäluulo ajoivat ottamaan asioista itse selvää, ns. suoraan hevosen suusta kuultuina. Siitä se sitten lähti...
Tämän "pienen" alustuksen jälkeen voinkin sitten mennä varsinaiseen asiaan, eli omiin motiiveihini äänestää aikaisemmin Kokoomusta. Minulle kyse ei ikinä ole ollut tarpeesta leimautua ns. menestyjiin, vaan
a) konservatiivista luonteestani (kuvittelin siis tietämättömyydessäni ja naiiviudessani KaKo:n olevan arvoiltaan konservatiivinen koti, uskonto ja isänmaa -puolue), ja
b) vielä edellistäkin naiivimmasta ja typerämmästä kuvitelmasta Kokoomuksesta jonkinlaisena talousosaajien puolueena.
Silly me. If I had known better...Tekisi mieli sanoa, että älkää ruoskiko minua typeryydestäni/naiiviudestani liikaa, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että tässä tapauksessa olen sen ansainnut.
Todettakoon vielä kuriositeettina, että olen jossain määrin kaksijakoinen luonne: yksityiselämän suhteen olen hyvinkin liberaali, mutta yhteiskunnallisissa kysymyksissä ehdottomasti konservatiivi; olen aina ollut. En voisi kuvitellakaan äänestäväni Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Ehkäpä minulla ei vain ole sydäntä ;)...( http://thinkexist.com/quotation/if-you-re-not-a-liberal-at-twenty-you-ha... )
Konservatiivius ei (ainakaan minulle) tarkoita sitä, että jotenkin erityisesti vastustaisin muutoksia; kannatan muutoksia enemmän kuin lämpimästi, jos jokin homma/systeemi ei vaan kertakaikkiaan toimi. Minulle konservatiivius on sitä, että muutoksia ei tehdä vain muutoksen takia, vaan aidosta syystä ja tarpeesta, ja että silloinkin kun muutoksia tehdään, käytetään harkintaa, eikä
a) syöksytä tekemään (suuria) yhteiskunnallisia muutoksia kiihkoisan uudistusvimman tai egon pönkityksen ajamina (tyyliin "kun tää nyt on UUSI idea, niin sen on ihan PAKKO olla tosi hyvä" tai "kun tää nyt on mun idea, niin se on pakko toteuttaa, vaikka väkisin")
b) heitetä toimivia osia menemään hetken hurmassa miettimättä sekuntiakaan, että olisiko niissä ehkä kuitenkin ollut jotain säilyttämisen arvoista.
Ei Tilaeus. Porvaristo koostui jo Ranskan vallankumouksen aikoihin suurimmaksi osaksi käsityöläisistä ja kauppiaista eli pienyrittäjistä. Täällä meillä päin vaikuttaa ainakin yksi oikea turkkilainen porvari, joka myy hymyillen pizzaa ja kebabia. En ole kysynyt, ketä äänestää.
Kirjoitin jo kauan sitten että kun kapitalismin kannattajat saavat maistaa kapitalismia, ne ulvovat suureen ääneen että tämä on kommunismia, me haluamme kapitalismia. Sitten niille annetaan lisää kapitalismia ja sitten ne vasta ulvovatkin että tämä on kommunismia, antakaa meille kapitalismia. Sitten ne saavat lisää kapitalismia ja sitten ne vasta…
Ne eivät ikinä opi.
Anssi Luoma-aho, voin hyvinkin eläytyä tunnelmiisi, vaikken kokoomuksen arvoja ole koskaan jaannut.
Olen nuorena omaksunut ekologiset arvot, että pieni on kaunista ja äänestänyt vihreitä vuosikymmenet. Kuinka pettynyt olenkaan vihreiden kääntäessä selkänsä järkevälle väestönsiirtopolitiikalle. On sulaa hulluutta siirtää kuormitusta etelästä pohjoiseen, jättäen lähtömaat hunningolle. Afrikkalaiset tutkijat rukoilevat kehitysavun järkeistämistä ja aivovuodon päättymistä. Ja meillä maittensa aktiivisimpiin kuuluvat kansalaiset syrjäytetään suoraan sos.turvaverkkoon työvoimareserviksi, oman työttömien joukon samaan aikaan kasvaessa.
Tässä on päässyt käymään niin, että kaikki "vanhat" puolueet ovat kääntyneet sosialisteiksi ja kaikkia yhdistää solidaarisuus kansainvälisiä suuryrityksiä ja pankkiireja kohtaan, sekä eurooppalaisten kulttuurien ja talouksien tasapäistämispolitiikka Homo Europeaus identiteetin luomiseksi, ei niitä suomalaisten homojen huolet kiinnosta.
http://www.ieis.lu/CONTENT%20of%20new%20Website/NEW%20Executive%20Summar...

Kommentoi 19 kommenttia